Tänään Laku ja mä oltiin niin hyvällä tuulella kevään tulosta, että päätettiin lähteä maastoilemaan. Tietysti kauniit auringonpaisteet oli koettu jo eilen ja tälle päivälle oli jätetty pari astetta plussan puolelle kääntyvä sää. Ei annettu pilvisyyden lannistaa, oli kuitenkin niin kuivaa ja sulaa että lähdettiin matkaan kaikesta huolimatta.

Laku otti heti rennosti, kun tiesi pääsevänsä maastoon rentoutumaan. Olen yrittänyt pitää maaston ruunan kanssa paikana, jossa ei tarvitse stressata piffeistä tai paffeista, vaan kuljetaan rauhallisessa tahdissa ohjat vapaina. Pikkumusta pälyili turvallisuutensa vuoksi ympärilleen ja kulki valppaana pehmeällä metsäpolulla. Olen tullut siihen päätökseen että vaikka ruuna onkin ravurisukua ja sen ravi ei tunnu kovin mukavalta, käynnissä Laku on todella pehmeä ja mukava ratsastaa. Satula narisi, lämmin ilma pakeni Lakun sieraimista ja talitiaiset pitivät meille metsän kulkijoille omaa konserttiaan joka ei sitten koskaan tuntunut loppuvan. Totesin metsäpolun hyväkuntoiseksi ja pehmeäksi, eikä matkan varrella ollut yhtään iki-ihanaa mutakkoakaan! Ei sillä, että Laku olisi kunnon kakkapanssareista kiinnostunut, mutta se inhottava litinä ja lätinä ja kavioiden puhdistus pehmenneestä maa-aineksesta... yyh.

Kun tultiin leveämmälle polulle, uskalsin pyytää ravia. Laku nosti raviin nätisti ja vaikka maastossa se halusikin hieman kiristää tahtia että päästäisiin takaisin kotiin, pidin pääni kylmänä ja kevennyksen rauhallisena. Loppujen lopuksi ruuna rentoutui ilman kokeneempaa hevosta seurassaan ja kun siirryttiin takaisin käyntiin, pikkumusta pärski pieniä vaahtopäitä sammalille. Se venytteli kaulaansa ja haukotteli, enkä voinut olla taputtamatta hymyillen mustaa kaulaa. Laku meinasi saada kunnon sätkyn, kun takaa tulikin tallin toinen musta prinssi: suomalainen puoliverinen Darra, jonka selässä istui tallilta tuttu tyttö, Ninni. Tuo samanikäinen tyttö oli erilainen kuin minä, reipas ja estoton kaikkien seurassa. Minä taas pääsin näyttämään mihin pystyin lähinnä hevosten selässä, sillä muiden parissa olin todellinen hissukka...

Joka tapauksessa jatkoimme matkaa kahdestaan jutellen kevään tulosta sekä lähestyvästä kisakaudesta. Ninni aikoi kilpailla Darralla isoja esteluokkia ja kertoi äitinsä treenaavan ruunan kanssa jo grand prix-luokkia varten. Minä taas höpötin ummet ja lammet letittämisestä sekä kisahoitajana olemisesta, mutta toinen kyllä sanoi että varmasti pääsisin kokeilemaan Lakua joissakin harjoituskisoissa. En ollutkaan kisannut sitten Metsiksessä Dusella ratsastetun helpon C:n, joten tietysti oli haaveissa kokeilla samaa omalla hoitohevosella. Eedihän oli ollut kovan tason kouluhevonen, ja kun kisat oli järjestetty, se oli kantavana joten en ollut oikeastaan koskaan tamman selkään päässyt. Olisi ehkä pitänyt pyytää Benen syntymän jälkeen, olihan se minun hoitohevoseni!

Nostalgiavyöryn jälkeen saavuimme sänkipellolle ja keräsimme ohjat käteen. Tiedossa oli kaikkien rakastamat sänkkärilaukat, josta nauttivat niin hevoset kuin ratsastajatkin. Laku vaihtoi pomppuraviinsa pienestä merkistä ja Darra äänen voimalla, kun Ninni hiukan maiskautti. Ylitettyämme ojan niin kapeasta kohdasta että hevoset saivat melkein astuttua yli annoimme laukka-avut. Laku pinkaisi matkaan harja hulmuten ja koetti vetää vertoja Darralle, jonka matkaavoittavat liikkeet kuroivat etumatkaa sentti sentiltä. Itse nautin lähinnä vauhdin hurmasta ja pienikokoisen lämminveriruunan innokkaasta menosta. Satulat narahtelivat ja kaviot heittelivät multapaakkuja matkallaan kohti tallia. Tien lähestyessä jouduimme hidastamaan ja näimme, kuinka Destiny palasi juuri jonkin maastoryhmän kanssa. Nainen moikkasi meitä hymyillen ja kysyi, miten oli sujunut. Vastasin hymyillen että hyvin oli sujunut ja Laku oli rentoutunutkin. Jatkoimme Ninnin kanssa matkaa jonon perää pitäen, sillä sinne meidät käskettiin tiukalla ratsastuksenopettajan äänellä. Laku hieman ihmetteli miksi yhtäkkiä kuljettiinkin tylsästi osastossa kohti tallia ja miksi tahtikin oli näin hidas, mutta edellä vikuroivasta mustasta shetlanninponista tuntui olevan enemmän iloa kuin pohdiskelusta ja niinpä katselimme yhdessä kuinka Riinan vähintäänkin yhtä itsepäinen ratsastaja yritti saada pyöreää ponia aisoihin.

Kaiken kaikkiaan aivan ihana retki! ♥ Nauttikaa vielä tästä kuvasta, jonka napsaisin kännykällä metsäpolulta...

16231765798_721f22e20e_z.jpg

© Stefan Jürgensen, CC by-nc-nd 2.0